2m
Kysyttävää? Laita viestiä eric@newyorkcity.fi
Joulunalusaika New Yorkissa

Joulunalusaika New Yorkissa

Joulunalusaika New Yorkissa

Joulunalusaikaa New Yorkissa ei voi sanoin kuvailla, se on koettava itse. Kaupunki koristellaan lukemattomilla valoilla ja kauniilla koristeilla. Yhdysvalloissa, aivan kuten Suomessakin, joulu on tärkeä juhla. Amerikkalaiset koristelevat etenkin kotinsa sekä sisältä että ulkoa erittäin innokkaasti. Rockefeller Centerillä sytytetään joka vuosi valtava joulukuusi ja kaikki Fifth Avenuen kaupat koristellaan tyylikkäästi. Jos matkustat New Yorkiin joulun aikaan, pääset kokemaan amerikkalaiselle kulttuurille tyypillisen joulutunnelman. Tapahtumista ja tekemisestä ei tule puute.

Koristellut näyteikkunat

New Yorkin kauniisti koristellut näyteikkunat ja kadut tuovat varmasti joulumielen. Tavaratalot käyttävät ikkunoiden suunnitteluun joskus koko vuoden. Jokainen jouluikkuna kertoo eri tarinan. Loisteliaasti koristelluilla jouluikkunoilla ei tavoitella niinkään myyntiä, vaan halutaan toivottaa asiakkaille hyvää joulua ja tarjota heille mielenkiintoista katseltavaa. Ikkunat ovatkin todella suosittu kohde, joita sekä newyorkilaiset että turistit käyvät ihailemassa, varsinkin Fifth Avenuella. Parhaimmat jouluikkunat löytyvät seuraavista tavarataloista: Henri Bendel, Lord & Taylor, Saks Fifth Avenue ja Tiffany’s. Muista totta kai myös Macy’s-tavaratalo.

Milloin joulukoristeet laitetaan esille?

Yleensä kaupat koristellaan joulusesonkiin marraskuun lopussa tai joulukuun alussa. Tyypillistä on, että se tapahtuu vasta kiitospäivän jälkeen. Sama koskee Rockefeller Centerin joulukuusta. Useimmat liikkeet poistavat joulukoristeet uuden vuoden jälkeen. Rockefeller Centerin joulukuusi puretaan yleensä tammikuun ensimmäisellä viikolla, ja kuusen valot sammutetaan yleensä kello 21.00 sinä päivänä.

Joulunalusaika New Yorkissa - Cartier Joulunalusaika New Yorkissa - Saks Fifth Avenue

Macy’s-tavaratalo joulunalusaikaan

Tavaratalo Macy’sta löytyy kokonainen taianomaiseksi joulukyläksi koristeltu kerros, Macy’s Santaland. Se on koristeltu kauniisti ja paikalla on tietysti myös joulupukki eli Santa Claus. Pientä maksua vastaan voi joulupukista ottaa (lasten kanssa) valokuvan. Huomioithan, että tämä on suosittua ja valokuvausta saattaa joutua jonottamaan pitkään.

Rockefeller Centerin joulukuusi

Rockefeller Centerin joulukuusi itsessään on jo nähtävyys. Joulukuusen pitää olla vähintään 20 metriä korkea ja 7,5 metriä leveä, mutta yleensä kuusi on paljon isompi (23-27 metriä). Rockefeller Centerin joulukuusen koristeluun käytetään yli 8 kilometrin verran jouluvaloja. Vuonna 2018 kuusen valojen sytytysseremonia järjestetään 28. marraskuuta. Valot sammutetaan tammikuun alussa 2019. Valot ovat päällä joka päivä kello 5.30 lähtien aina kello 23.30 asti, ja jouluna ne valaisevat ympäri vuorokauden. Uudenvuodenaattona valot sammuvat kello 21.00.

Rockefeller Center Christmas Tree Lighting -seremonia

Rockefeller Centerin joulukuusen valojen sytytys on suuri tapahtuma New Yorkissa. Sitä edeltää huolellisesti suunniteltu seremonia ja kaikki haluavat nähdä vilauksen upeasta joulukuusesta. Seremonia lähetetään suorana lähetyksenä televisiosta ja sitä seuraa joka vuosi yli miljoona amerikkalaista. Ohjelmassa nähdään melkein aina kuuluisa laulaja esiintymässä.

Tapahtuman VIP-liput myydään joka vuosi loppuun. Näiden nettisivujen kautta saatat vielä onnistua saamaan liput. Parhaat paikat saa ehdottomasti ostamalla nämä liput. Elegantista kahvilasta on hyvä näkymä joulukuuselle ja paikan päällä saa nauttia niin paljon juotavaa ja naposteltavaa kuin haluaa. Kahvilassa soittaa myös DJ. Rockefeller-joulukuusen koristeluun käytetään yli 50 000 LED-lamppua ja sähköjohtoa riittää yli kahdeksan kilometrin verran! Jouluvalojen sytytys on todellinen spektaakkeli ja upea kokemus.

Ilman VIP-lippua joutuu paikkaa jonottamaan tuntikausia. Alue on tupaten täynnä kylmässä odottavia ihmisiä monen korttelin verran. Alueella liikkuminen onkin hankalaa, vaikka olisit jalan liikkeellä. Newyorkilaiset jotka eivät olet menossa katsomaan show’ta, välttävät aluetta visusti. Itse asiassa Rockefeller Centerin toimistot sulkeutuvat lounaan jälkeen, jotta henkilökunta pääsisi helposti ja turvallisesti kotiin.

Varaa tästä liput Rockefeller Center Christmas Tree Lighting -seremoniaan

Kuusen valojen sytytystapahtumat myydään nopeasti loppuun. Jos liput gaalaan on loppuunmyyty, niin voit varata Rockefeller Centerin Christmas Tree-Lighting Party -liput. Tämä tapahtuma ei ole niin hienostunut, mutta myös edullisempi.

Ericin vinkki: Oletko valmis maksamaan unohtumattomasta kokemuksesta? Siinä tapauksessa on tämä seremonia sinua varten. VIP-liput oikeuttavat parhaisiin istumapaikkoihin ja vältät ruuhkat. Sen lisäksi pääset kokemaan, miten newyorkilaiset toivottavat joulusesongin tervetulleeksi.

Joulunalusaika New Yorkissa - Rockefeller joulukuusi

Dyker Heights Christmas Lights -kierros

Amerikkalaistalojen koristelu jouluvaloin on henkeäsalpaavaa. Olet varmasti nähnyt niiden vilahtavan televisiossa ja elokuvissa. Jos haluat nähdä ne livenä paikan päällä, kannattaa suunnata Manhattanin ulkopuolelle Dyker Heightsiin Brooklynissa. Alue on monesti jopa valittu parhaiten koristelluksi naapurustoksi. Osallistu 3,5 tunnin opastetulle Brooklyn Christmas Lights -kierrokselle ja koe aito häikäisevä amerikkalainen joulumaailma, jossa valoja ja koristeita riittää yltäkyllin.

Kierros lähtee Midtownista, josta bussi oppaineen suuntaa kohti Brooklynia. Dyker Heightsissa odottaa uskomaton näky. Osa näistä runsaista koristeista maksaa yli 10 000$! Joulumielen takaamiseksi bussissa näytetään jouluaiheisia videoita ja taustalla soivat joululaulut.

Varaa Dyker Heights -kierros tästä

Jos ylläoleva kierros on loppuunmyyty, tutustu tähän Dyker Heights -kierrokseen

Ericin vinkki: Tämä kierros on ehdoton, jos satut olemaan New Yorkissa joulunaikaan. Sen aikana näkee koristellut talot, jotka ovat niin tuttuja amerikkalaisista televisiosarjoista. Kierroksen aikana voi ottaa kuvia ja koristeet todella ovat upean näköisiä. Joulumieli on taattu. Kierros on erittäin suosittu, joten varaa liput ajoissa.

Joulunalusaika NYC - Dyker Heights -koristeita Joulunalusaika NYC - Dyker Heights

Rockefeller Center VIP-paketti: Luistelurata ja Top of the Rock

Rockefeller Center ei ole tunnettu ainoastaan kauniista joulukuusestaan vaan myös luisteluradastaan. Mikä kokemus luistella New Yorkissa Rockefeller Centerin kuuluisalla luisteluradalla! Valmistaudu siihen, että luisteluradalle saattaa joutua jonottamaan jonkun aikaa. Haluatko päästä luistelemaan joulun alla? VIP-paketti on loistava vaihtoehto.

VIP-paketti oikeuttaa sisäänpääsyn luisteluradan vieressä sijaitsevaan mökkiin sekä luistelun aikana että sen jälkeen. Tilassa voit nauttia kuumaa kaakaota, kahvia ja keksejä. Tämä kaikki sisältyy VIP-pakettiin. Sen lisäksi paketti oikeuttaa sisäänpääsyyn Top of the Rockiin (Rockefeller Centerin näköalatasanteelle). 70. kerroksen näköalatasanteelta voit ihailla jouluista New Yorkia.

Varaa tästä liput Rockefeller VIP-pakettiin

Ericin vinkki: Pääset luistelemaan todella suosittuun aikaan ja voit käyttää VIP-mökkiä. Tämän paketin ansiosta voit nauttia luistelusta yhdellä New Yorkin suosituimmista luisteluradoista ilman jonottamista ja häslinkiä.

Radio City Christmas Spectacular (The Rockettes)

Radio City Christmas Spectacular, jonka päätähtinä esiintyvät Rockettes-tanssijat, on yksi New Yorkin ikonisimmista jouluesityksistä. Siinä nähdään joulupukki, Pähkinänsärkijä ja jouluseimi. Show’ssa voi käydä marraskuun alusta lähtien ja valittavana on useita esityksiä päivässä. Vaikka olisit nähnyt esityksen jo kerran, se on joka vuosi erilainen, joten mikään ei estä katsomasta sitä uudestaan. Radio City Christmas Spectacular esitetään Radio City Music Hallissa, ja se on yksi parhaista tavoista päästä joulutunnelmaan.

Varaa tästä liput Radio City Christmas Spectacular -show’hun

Joulunalusaika New Yorkissa - Radio City Music Hall

New York Holiday Lights -kierros

Haluatko nähdä ja kokea newyorkilaisen joulun kohokohdat, muttet halua tehdä sitä omin päin? Lähde siinä tapauksessa opastetulle bussikierrokselle. Sen aikana näet Rockefeller Centerin joulukuusen ja Fifth Avenuen koristellut liikkeet. Kierroksen aikana on 8 pysäkkiä, joilla voit nousta bussista ja käydä pienellä kävelyllä. Rockefellerin joulukuusi paljastetaan ja sen valot sytytetään marraskuun lopussa tai joulukuun ensimmäisellä viikolla. Suosittelenkin osallistumaan tälle kierrokselle vasta sen jälkeen. Muuten se voi olla pettymys.

Varaa tästä liput Holiday Lights -kierrokselle

Joulunalusaika New Yorkissa - Bryant Park Joulunalusaika New Yorkissa - koristelut

Juhlava jouluristeily

Virittäydy todelliseen joulutunnelmaan juhlavan jouluristeilyn aikana New Yorkissa. Tämän 1920-luvun, vintagetyylisen jahdin kyydissä pääset nauttimaan kaakaosta, kekseistä ja livebändin esittämistä joululauluista samalla kun seilaatte pitkin Manhattanin rannikkoa.

Varaa jouluristeily New Yorkissa tästä

Joulumarkkinat

New Yorkista löytyy paljon joulumarkkinoita, joista kaksi parasta ovat Bryant Parkissa ja Union Squarella. Bryant Parkin joulumarkkinoilla (27.10. – 2.1.) voi ostaa joululahjoja ja joulukuusen koristeita sekä luistella ja istahtaa alas kahville. Union Square Holiday Market (15.11. – 24.12., suljettu kiitospäivänä) on hieman pienempi, ja sieltä löytyy runsaasti ruokaa ja pieniä lahjoja. Joulutorit eivät ole halpoja, mutta kokemus on hauska. Olen itse ostanut joulumarkkinoilta New Yorkin taksi ja hotdogkoju-aiheiset joulukoristeet. Voit myös halutessasi osallistua opastetulle kävelykierrokselle joulumarkkinoilla (Christmas Market Walking Tour).

Varaa opastettu kierros joulumarkkinoille tästä

Joulunalusaika New Yorkissa - Union Square joulumarkkinat Joulunalusaika New Yorkissa - Bryant Parkin joulumarkkinat

George Balanchinen Pähkinänsärkijä

New York City Ballet esittää Pähkinänsärkijä-baletin joka vuosi joulunalusaikaan. Esitykset alkavat marraskuun lopulla ja jatkuvat tammikuun alkuun. Tchaikovskyn musiikki ja Balanchinen koreografia tekevät tästä klassisesta esityksestä monien lempibaletin. Jos olet New Yorkissa joulun alla, lähde nauttimaan joulutunnelmasta, johon kuuluu leikkisotilaita ja muita David H. Koch -teatterin tarjoamia erikoisefekteja.

Varaa tästä liput Pähkinänsärkijä-balettiin (Nutcracker)

Kommentointi on suljettu.

Eric's New York Find it for free on the App Store
App store Google play
Jatkamalla tämän sivun käyttöä hyväksyt evästeet ja yksityisyyskäytännöt. Lue lisää tästä.

Tilaa uutiskirje


alkaen
saakka
Hae lippuja
alkaen
saakka
Hae lippuja